Elokuun alusta Naperon puoliksi palvelun provisio muuttuu 20% > 30%, jotta tämä olisi Naperolle kannattavaa. Lisäksi hälyttimien laittaminen kuuluu asiakkaalle tama kuuluu hintaan ja ei ole pakollista, mutta suositeltavaa.

Itsehinnoittelijat Napero kirpputorilla, provisio

miksi provisio muuttuu?

Avataan aihetta nyt yrittäjän näkökulmasta.

Vaikka asiakas hoitaa Puoliksi palvelussa hinnoittelun itse, tekevät myös naperolaiset tuotteiden myymisen eteen paljon. Kun asiakas tuo meille tuotteet, ne käydään läpi samalla tavalla kuin täydessä palvelussa. Hintalapputietoja täydennetään monesti, jotta varmistamme sujuvan tuotteiden pois keräilyn myyntijakson jälkeen. Kun hintalaput ovat oikein, tuotteet henkaroidaan ja asetetaan esille. Tuotteista tehdään some-tärppejä ja yrityksen markkinointia, jotta ostajat löytävät meille. Kun myyntijakso lähenee loppua laitamme tuotteet alennukseen, jos asiakas pyytää. Mikäli tuotteita on jäänyt myyntijakson loputtua ne keräillään pois ja toimitetaan hyväntekeväisyyteen asiakkaan niin toivoessa.

Jos avataan rahallista puolta, niin esim. 30 tuotteen 150 euron myynnistä yritykselle jäävä osuus on 15 (aloitusmaksu) + 45 euroa, josta maksetaan normaalisti alv. sekä muut verot ja kulut, kuten vuokra, sähkö, vesi, henkilöstökulu, vakuutukset jne. Jotta pystymme pitämään tämän palvelun valikoimassa, on sen oltava yritykselle kannattava.

Täydenpalvelun kirppis tikkurilassa

Miksi hälyttimet?

Olemme Naperolla tulleet siihen tulokseen, että tuotteistamme on hyvä löytyä hälyttimet mahdollisten varkaiden varalta. Täysipalvelussa me laitamme jokaiseen tuotteeseen hälyttimet automaattisesti. Puoliksi palvelun valinneet saavat itse valita tuotteensa mihin ne laittavat vai jättävätkö laittamatta. Tässä on hyvä muistaa se, että mikäli tuote varastetaan, siinä on ollut hälytin ja se on maksanut yli 5€ se korvataan asiakkaalle samalla tavalla kuin se olisi ostettu. Eli täysipalvelussa 50% ja puoliksipalvelussa 70%.

Kiitos ymmärryksestä, nähdään Naperolla !

Täysipalvelu

Samankaltaiset artikkelit